Ainutlaatuinen idea voi tehdä kerrostaloista ja uimahalleista ekologisempia
Palvelimia, jotka muodostavat sivutuotteenaan paljon hukkalämpöä, sijoitetaan rakennuksiin, joissa lämpöä tarvitaan – siinä vahvasti yksinkertaistettuna idea, jonka uuden energian yhtiö Vatajankoski ja greentech-startup Kuulea toteuttavat yhdessä. Yhtiöt luovat hajautettuja datakeskuksia ja myyvät yhdelle asiakasryhmälle laskentakapasiteettia, toiselle lämpöä.
Datakeskuksissa olevat palvelimet käyttävät aina paljon sähköä, joka muuttuu lämmöksi. Tällaista hukkalämpöä ei perinteisissä, suurissa ja keskitetyissä, datakeskuksissa yleensä hyödynnetä, vaan se joudutaan siirtämään taivaalle tai mereen. Lämmöstä on datakeskuksissa pikemminkin haittaa kuin hyötyä.
Vatajankoskelle ja Kuulealle lämpö ei ole ongelma. Ne sijoittavat palvelimet paikkoihin, joissa lämpö syötetään suoraan sitä tarvitsevan kiinteistön lämpöverkkoon. Asiakas saa ostaa edullista ja ekologista lämpöä, joka on tuotettu tehokkaalla tavalla esimerkiksi saman rakennuksen kellarissa.
Erikoisvalmisteiset palvelimet sijoitetaan asiakkaan tiloihin. Vatajankoski myy talteen otetun uusiutuvan hukkalämmön asiakkaalle suoraan sisälämpöverkkoon. Kuulea puolestaan myy vihreän laskentakapasiteetin sitä tarvitseville asiakkaille. Vatajankosken asiakkaita voivat olla esimerkiksi uimahallit, kylpylät ja hotellit; Kuulean asiakkaat ovat muun muassa suunnittelutoimistoja, pankkeja ja animaatiostudioita.
Parhaimmillaan tasaisessa käytössä
Vatajankosken ja Kuulean käyttämissä palvelimissa ei säilytetä tietoa, vaan niiden kapasiteettia vuokrataan suurteholaskentaa tarvitseville asiakkaille. Siksi palvelimet eivät tarvitse raskasta vartiointia tai järeitä sammutusjärjestelmiä, ja ne voidaan sijoittaa aivan tavallisiin rakennuksiin. Erikoisvalmisteiset palvelimet omistaa Vatajankoski, joka myy lämmön palveluna. Vaihtoehtoisesti asiakas voi itse investoida palvelinlämmittimiin Kuulean kautta.
– Palvelimilla tuotettu hukkalämpö on parhaimmillaan paikoissa, joissa lämpöä tarvitaan tasaisesti ympäri vuoden. Erinomaisia käyttökohteita ovat esimerkiksi eri puolilla Suomea tai muissa Pohjoismaissa sijaitsevat hotellit, kylpylät ja kunnalliset uimahallit. Ne hyötyvät edullisen lämmön lisäksi vihreästä imagosta ja päästövähennyksistä, selittää Vatajankosken toimitusjohtaja Pekka Passi.
– Kankaanpäässä tekemämme pilotti osoitti, että idea toimii. Energian uudelleenkäytön tehokkuutta mittaava ERE-arvo on 96 %, kun perinteisessä datakeskuksessa luku on tyypillisesti kymmeniä prosenttiyksiköitä matalampi, sanoo Kuulean toimitusjohtaja Kari Koivisto.
Jos kaikki sujuu suunnitellusti, Kankaanpäässä toteutuu tänä kesänä maailman ensimmäinen hanke, jossa uimahallin vesi lämmitetään halliin sijoitettujen palvelinten hukkalämmöllä. Sen jälkeen Vatajankoski aikoo kääntää katseen läheisiin kaupunkeihin, kuten Poriin ja Tampereelle.
Yhdessä maailmasta parempi paikka
Aalto-yliopiston tutkijoiden mukaan tietotekniikka-alan hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet jo suuremmiksi kuin lentoliikenteellä. Esimerkiksi suurteholaskennalle on tarvetta maailmanlaajuisesti, ja tarve näyttää kaksinkertaistuvan aina viidessä vuodessa. Tyypillisiä laskentapalveluiden ostajia ovat erilaiset tutkimus- ja oppilaitokset, meteorologiaan liittyvät tahot, insinööritoimistot, finanssiala sekä mainos- ja animaatiostudiot.
– Pystymme nyt ensimmäistä kertaa tarjoamaan laskentakapasiteettia tarvitseville asiakkaille aidosti vihreän vaihtoehdon. Jatkossa laskentatyön ei tarvitse kuormittaa ympäristöä. Lisäksi toimintamalli mahdollistaa laskentakapasiteetin tuottamisen erittäin kilpailukykyisillä hinnoilla. Päästöjä, joita syntyy esimeriksi laitteiden valmistuksen aikana, kompensoimme istuttamalla puita Suomessa. Työllistämme 4H:n kautta paikallisia nuoria ympäri maata, toteaa Koivisto.
Liikenne- ja viestintäministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan ICT-alan ympäristö- ja ilmastostrategiaa. Työryhmän tuoreessa loppuraportissa todetaan: ”Datakeskusten toiminnan sivutuotteena syntyvää lämpöä hyödyntämällä voitaisiin merkittävällä tavalla vähentää lämmitysenergian tuotannon tarvetta ja siitä syntyviä hiilidioksidi- ja muita päästöjä.”
– Yhteiset arvot saivat Vatajankosken ja Kuulean aloittamaan yhteistyön: haluamme kumpikin osallistua ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Markkinoilla on kysyntää sekä vihreälle laskentateholle että vihreälle, hajautetusti tuotetulle lämmölle. Aluksi tavoittelemme parin vuoden tähtäimellä muutamien miljoonien liikevaihtoa, Passi kertoo.
Esimerkki: Lastenelokuva lämmittäisi rivitalon vuodeksi
Keskimääräisen 90 minuutin animaatioelokuvan tuotantoon liittyvä renderöinti tuottaa 102 MWh lämpöenergiaa. Tällä energiamäärällä voidaan:
– Lämmittää koko Kankaanpään kaupunki talvipäivänä 6 tunniksi.
– Kattaa keskikokoisen kerrostalon lämmöntarve puoleksi vuodeksi.
– Kattaa 10 huoneiston rivitalon lämmöntarve koko vuodeksi.
– Lämmittää 4-henkisen perheen käyttövesi noin 28 vuodeksi.
Lisätiedot
Toimitusjohtaja Pekka Passi, Vatajankoski
puh. 040 508 6367 / pekka.passi@vatajankoski.fi
Toimitusjohtaja Kari Koivisto, Kuulea
puh. 040 7744 728 / kari.koivisto@kuulea.com
Vatajankoski on uuden energian yhtiö, joka auttaa teollisuutta sekä kiinteistöjen omistajia ja käyttäjiä pienentämään energian hukkakulutusta ja siirtymään kestäviin energiaratkaisuihin. Luomme jatkuvasti uusia tapoja hyödyntää, tuottaa ja jakaa kestävää energiaa, uusimpia teknologioita soveltaen. Vuodesta 1925 tehtävämme on ollut luoda pysyvää arvoa yhteiseksi hyödyksi. Vuoden 2020 liikevaihtomme oli 25 M€. Vatajankoski on Kuulean osaomistaja.
Vuonna 2020 perustettu Kuulea Energia Oy on edistyksellinen IT- ja greentech-alan startup. Se tuottaa Green computing -suurteholaskentakapasiteettia paikallisesti, edullisesti sekä hajautetusti ja auttaa siten asiakkaitaan saavuttamaan vastuullisuustavoitteensa matkalla hiilineutraalimpaan maailmaan.
Comments